Faskia on tärkeä huomioida hoidettaessa kipuja, tuki- ja liikuntaelinvaivoja tai leikkauksen jälkeisessä kuntoutuksessa. Lihaskalvoon vaikuttaa voimakkaasti myös rasitus urheilussa tai toistuvissa työasennoissa. Faskiaperäinen oire voi olla esimerkiksi kipu, säteilykipu tai liikerajoitus raajassa. Faskialle on ominaista, että kipu saataa tuntua muualla kuin missä alkuperäinen ongelman aiheuttaja on, jonka vuoksi tarkka tutkiminen ja taustojen selvittäminen on tarpeen ennen hoidon aloitusta.
Faskiamanipulaation menetelmä italialalisen lääkärin Luigi Steccon mukaan pitää sisällään tutkimisen sekä taustatietojen kartoittamisen, liiketestit sekä fysioterapeutin suorittaman manuaalisen tutkimisen. Faskiamanipulaatio tehdään johdonmukaisesti tutkimisessa löydettyjen havaintojen mukaan.
Ensimmäiseen käyntiin varataan aikaa 60min, jatkossa hoitokäynnit ovat 45min.